Taas, taas minä oksensin ja tällä kertaa itketti. Tajusin, ettei elämäni ole radallaan, vaan pyörii kiskojen vieressä eikä etene. Päivästä toiseen elän omassa ajatusmaailmassani ja lintsaan lukiosta, valmistaudun tulevaan elämään jota ei loppujen lopuksi tulekaan. Minulla ei ole pohjaa elämälleni. Jos en opiskele, en pärjää elämässä. Päivästä toiseen masennun entistä enemmän, en saa lapsia tai miestä(/naista) itselleni, en pysty toteuttamaan unelmiani. Minulla ei ole enää aikaa korjata virheitäni, olen jo tehnyt ne kaikki mahdolliset.

Tällaisia ajatuksia löysin paperipäiväkirjastani, kirjaus tehty viime viikolla. Samoja ajatuksia tälläkin hetkellä, saatanan paska olo ja nytkin itkettää. En ole ennen tajunnut olleeni oikeasti masentunut, luulin sen olevan ohi menevää. Ei se ollut, tätä on jatkunut jo niin kauan. Viimeisten kolmen päivän ajan olen tehnyt joka päivä neljän tunnin työvuoroja kioskilla ja ansainnut ihan kivan summan rahaa. Jos jatkan näin, voin harkita meneväni Ankkarockiin kesällä.

Kerrankin voin syödä jotain muuta kuin makaronia ja puuroa, ostin kioskilta itselleni sipsejä iltaa varten ja jauhelihaakin löytyy kaapista. Jauhelikastiketta? Vatsaan sattuu, on niin nälkä.

Kaksi päivää koulussa lintsaamatta, tänään loppui jo yhdeltä. Olen ylpeä itsestäni.