Tällaisina hetkinä vihaan sitä, etten omista televisiota. En ole koskaan ollut mitenkään kiintynyt tv:n tuijottamiseen, pienenä katsoin jonkun tietyn klassikkolastenohjelman ja siinä se olikin. En koskaan oppinut ymmärtämään, mikä elokuvissa kiehtoi, en vieläkään tiedä sitä sillä näitä oman ikäiselleni sopivia elokuvia en ole nähnyt kuin muutaman. Nyt haluaisin katsoa Euroviisuja, en tiedä minkä ihmeen takia. Mielestäni viisuissa on kerrankin kuulemisen arvoinen edustaja, Lordi vaikuttaa hyvältä niiden muutaman kappaleen perusteella jotka olen kuullut. Kaikki kehuvat Hard rock Hallelujahin musiikkivideota ja senkin haluaisin nähdä.

Kävin katsomassa äitiä. Hoitaja kertoi tämän hourailleen edellisiltana pahasti. Oli kuulemma alkanut selittää, että lauloi itsekin aikoinaan Euroviisuissa ja että hänellä on kiire Leijonien peliin pelaamaan, hän olisi maalivahti. Näin hoitajan ilmeestä että oli ollut vaikea selittää äidille, ettei tämä ollut tehnyt tai tule tekemäänkään mitään näistä mitä mainitsi. Muistan, kuinka muutama vuosi sitten äidin dementian ollessa vasta aluillaan hän tuli yöllä kynttilän kanssa huoneeseeni ja herätessäni hän sanoi, että haluaisi sytyttää kauniit hiukseni tuleen kun on niin kylmä. Muistan myös sen, että hän selitteli usein oven takana tai kaduilla väijyvistä vakoojista jotka jahtaisivat meitä ja tekisivät muistiinpanoja kaikista liikkeistämme. Eräänä viikonloppuna olin perjantaista lähtien joutunut istumaan äitini kanssa kahdestaan sisällä verhot ikkunoissa, sillä hän oli varma nähneensä jonkin livahtaneen kameran kanssa ikkunan ohi ja napanneen kuvan. Kaiken kruunasi se, että ruoka oli loppu, sunnuntaina jouduinkin valehtelemaan äidille meneväni tekemään läksyjä ja kiipesin palotikkaita pitkin huoneestani Siwaan ostamaan ruokaa.

Lupasin mennä Eetulle keskiviikkona, kyseinen soitti minulle. Änkytin puhelimeen jotain ja olin huojentunut puhelun loppuessa.