Lähdin kesken päivän pois koulusta. En saa minkäänlaista otetta lukiosta. Minä opiskelen, sinä opiskelet, hän opiskelee... Äidinkieli ja kuvaamataito ovat ne järkevimmät aineet, sillä sitä kautta pystyn purkamaan itseäni. Matematiikka ei onnistu millään. En vain ymmärrä. Tunneilla istun ja katson taululle ymmärtämättä mitään. Opettaja tietää, ettei minulta kannata kysyä, sillä pahimmassa tapauksessa pakenen luokasta. Näin kävi 9. luokalla erään miesopettajan tivatessa maantiedon tunnilla Thaimaan pääkaupunkia. Minä tiesin sen, mutten halunnut sanoa. Pudistin vain päätäni ja katsoin lattiaa, mies alkoi karjua (sijainen), minä heitin laukun olalle ja poistuin nopeasti luokasta.

Tällä hetkellä olen kotona, syön banaania. Joku oli oksentanut kadulle enkä tietenkään huomannut ennen kuin olin astunut sen päälle. Kenkiäkään ei ole kuin kahdet, talvikengät jotka heitin jo varastoon sekä tennarit, joista katkeaa nauhat kohta. Täytyisi saada rantasandaalit ja lenkkarit.

Eräs luokkatoverini Eetu tarjosi tänään ensimmäisellä tunnilla jokaiselle luokkalaiselleni kissanpoikasta viidellä eurolla, oli saanut kuulemma oma kissa viikko sitten pentuja. Kun hän viimeiseksi astui eteeni, näin, kuinka vaivaantunut hän oli. Kukaan ei ollut kiinnostunut kissasta. Pyysin häntä kuvailemaan kissaa ja jouduin toistamaan muminani kolme kertaa ennen kuin hän lopulta ymmärsi ja kertoi kissan olevan valko-musta-ruskea. Kuulemma vihreät silmät. Lupasin harkita. Saisi edes jotain seuraa.

Haluaisin jäätelöä mutta rahaa en tällä hetkellä halua tuhlata sellaiseen. Emmi ja Kata pyysivät tänään minua mukaansa rantakioskille mutta peräännyin asiasta sanomalla olevani vähän kipeä.

Kuvaamataidon tunti on koulussa parhaillaan menossa. Jos olisin sittenkin jäänyt.