Päällä on keltainen kesämekko, avonainen kaula-aukko tuottaa tuskaa. Paniikkihäiriöni alkaa mennä liiallisuuksiin. Tänään kaupungilla olin ostamassa hiuslenkkejä kun kuulin takaani jonkun murahtavan kovaan ääneen. En tiedä, mutta suustani pääsi heti kimeä huuto. Hiuslenkit jäivät ostamatta, sillä sain kummeksuvia katseita osakseni. Siwan kautta kotiin, mukaan tarttui halvin mahdollinen puuropakkaus ja sokeritonta mehua. Paino on hälyttävän alhaisissa lukemissa. En tiedä, miten suhtautuisin tähän. Juhani sanoi minun näyttävän anorektikolta. Suutuin hänelle ja olisin varmasti läpsäissyt kasvoillekin jos en olisi pelännyt hänen käyvän kimppuun.

Mitä mitä ajattelen? Haluan selventää, että Juhani on pitkäaikaisin ystäväni, vastakkaista sukupuolta harmikseni. En ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi tyttöjen seurassa. Ala-asteella en oikeastaan kuulunut mihinkään porukkaan. Minä istuin hiljaa koulun tiiliseinää vasten ja luin fantasiaa. Yläasteella juttelin pojille ja ystävystyin Juhanin kanssa. Reilu, viisas ja mukavan tuntuinen. Nyt lukion kolmannella en enää jaksa edes häntä.

Haluan selventää taas: Elän pienessä kerrostaloloukossa ja työskentelen eräällä kioskilla toisinaan. Tuloni ovat olemattomat, joten siksi perusruokaa on keitetty makaroni tai puuro. Äitini sairastaa dementiaa ja isä on kuollut, minulla ei ole sisaruksia eikä kyllä oikeastaan ystäviäkään. Sairastan paniikkihäiriötä ja lintsaan säännöllisesti lukiosta.