Tunnen itseni paljon vahvemmaksi kuin ennen. Juttelin taas tänään Eetun kanssa, mutta aihe oli täysin erilainen. Keskustelimme eläinkokeista ja sovinismista. En tiennyt, että miehet osaavat olla niin ajattelevaisia, sillä Eetulla oli todella realistisia ja järkeviä ajatuksia. Kyselin häneltä myös kissasta ja siitä, milloin saan sen. Näin jälkeen päin tuntuu siltä että olin himpun liian innokas. Mutta täytyy silti myöntää, että olin innoissani. Eetu sanoi, että ensi viikolla mikä tahansa päivä paitsi torstai, jolloin hänellä olisi koripalloharjoitukset. En tiedä, mutta vastasin taas ehkä hivenen liian innokkaasti, että tulisin mielelläni hakemaan vaikka keskiviikkona tai maanantaina. Eetu hymyili ja sanoi, että voisin saman tien jäädä kahville ja voisimme jutella enemmän ja tutustua lähemmin kun ei koulussa oikein ole aikaa. Äimistyin ja sanoisin, että sillä hetkellä tunsin olevani ihminen enemmän kuin koskaan (on siis pakollista mainita, että ennen pidin itseäni kaikkena muuna kuin ihmisenä). Kiitin soperrellen kahvitarjouksesta ja lupasin harkita. Entä jos alan huutamaan tai kirkumaan Eetun työntäessä kahvipannua liian lähelle minua? Entä jos pakenen kirkuen heiltä muodostaessani päässä uhkaavia mielikuvia kaikesta siitä mitä Eetu tekisi minulle? Toisaalta tunnen Eetun taas mukavaksi ja omituista kyllä hieman isälliseksikin hahmoksi itselleni... Saattaisiko johtua siitä, ettei minulla ole isää enää?

Olenko minä ihastunut? En tietenkään. Onko Eetu ihastunut? En osaa sanoa. Kyselin näitä kahta kysymystä itseltäni kerta toisensa perään matematiikan tunnilla ja kauhistuin ajatusta, että olisin ihastunut. Ryhdyin heti listaamaan Eetun huonoja puolia ja löysin muutaman.

Olenko minä yksinkertaisesti tyhmä vai pelkästään naiivi?